KEKSELIÄISYYTTÄ JA UUDEKSINÄKEMISEN RIEMUA -NYKYSIRKUSTEOKSESSA YKSITYISKOHDISTA SYNTYY KIEHTOVIA ULOTTUVUUKSIA
Portmanteaussa perinteisistä sirkuslajeista syntyy uutta ja ennennäkemätöntä.
Nykysirkus
Portmanteau. Konsepti ja ohjaus Luis Sartori do Vale ja Mira Ravald, esiintyjät Sartori do Vale, Ravald, Antonio Alemanno ja Jere Mönkkönen, musiikki ja äänisuunnittelu Antonio Alemanno, puvut Julia Valle, WHS:n tuotantoa Cirkossa.
SIELUSSA läikähtää nostalgisesti, kun näen näyttämön täynnä piirtoheittimiä. Tai yliolanheittimiä, kuten opettajani niitä kutsui.
Mutta tässä esityksessä niillä ei ole kuivakan pedagoginen rooli. Päinvastoin nähdään, mitä kaikkea ihmeellistä visuaalisuutta niillä voi saada aikaan.
Luis Sartori do Valen ja Mira Ravaldin suunnittelemassa Portmanteau-esityksessä mikään ei ole sitä, miltä aluksi näyttää. Yhteen tuotuna elementit luovat jotain aivan uutta.
PORTMANTEAU terminä tarkoittaa kahden sanan yhdistelmää, josta syntyy uusi käsite. Kuten englannissa sanoista breakfast ja lunch syntyy brunch, mikä on aivan oma asiansa.
Portmanteau-teoksessa kysymys on tavallaan samasta asiasta fyysisellä tasolla. Klassisista sirkuslajeista mukana on jongleeraus ja nuorallatanssi. Niitä nähdään sellaisinaankin mutta niiden yhdistelmät muodostavat jotain uutta, ennennäkemätöntä ja määrittelemätöntä.
Nuorallatanssissa käytetty nuora näyttäytyy symbolisena elämänlankana ja reittinä. Toisaalta se on myös raja, joka yhdistää ja erottaa rakastavaiset.
Jonglöörin pallot kiinnittyvät nuoraan, jolloin se on kuin yksiviivainen nuottiviivasto, jonka pallonuoteista kontrabasisti Antonio Alemanno soittaa. Melkein aleatorisesti. Muutenkin musiikki ja äänimaailma on yhtä outo ja kiehtova kuin koko esitys. Alemannon basso soi välillä jopa kuin jouhikko.
PORTMANTEAUSTA ei puutu kekseliäisyyttä ja uudeksinäkemisen riemua. Se on yllätyksiä täynnä. Itse lähes liikutuin, kun yllättäen alkoi soida Laila Kinnusen koskettava Tiet. Samalla taustalle heijastetaan ihmisen kasvot, jotka alkavat hiljalleen hiipua ja peittyä kaiken ”eletyn” alle.
Kuulostaa melko irralliselta nykysirkusesityksessä, mutta tämä kaikki nurkan takaa tuleva kummallisuus muodostaa ihmeellisesti itsensä ja nimensä perustelevan kokonaisuuden.
TUNTUU kuin perinteinen sirkus sellaisenaan hajotettaisiin palasiksi ja sitten koottaisiin uudelleen – ensin satunnaisen tuntuisesti mutta jälkeenpäin ajatellen täysin järkeenkäyväksi uudeksi genreksi. Kuin harjoiteltaisiin jotain – mutta kyse ei ole osaamattomuudesta vaan päinvastoin. Jotta voi rikkoa, täytyy ensin osata kunnolla.
Ja sitten ne piirtoheittimet. En ikinä olisi voinut kuvitella, että niitä voi käyttää näin. Niillä luodaan lumoavia kuvia ja illuusioita.
Esiintyjät ovat niiden heittämien kuvioiden ristitulessa kiehtovia kuin liehuvat merietanat tai mielikuvitukselliset olennot unimaailmasta. Mitään näin kaunista en ole esityksissä nähnyt aikoihin.
Jos tämä ryhmä säilyttää avoimen suhtautumisensa arkisiin asioihin ja luottaa siihen, että kaikkea voi tehdä, mitä vain voi odottaa tulevaisuudessa.
JUSSI TOSSAVAINEN
Original article : Hs.fi
_
